Good Morning, Vietnam

Korpraali Adrian Cronauer saapuu Saigoniin uudeksi tiskijukaksi amerikkalaiselle radioasemalle keskelle Vietnamin konfliktia ja vastassa hänellä on Edward Montesquieu Garlick. Heti alkuun Adrian hän joutuu Ylikersantti Dickersonin hampaisiin. Hän kun ei pidä humoristeista. Seuraavana aamuna Adrian haluaisi kääntää kylkeä, mutta kun ohjelma alkaa klo 06.00 ja sitä ennen pitää vielä valmistautua. Adrian pistää heti ensimmäisen lähetyksen sekaisin valiten musiikiksi rock'n rollia eli sellaista, josta Vänrikki Nappula, eikun Luutnantti Hauk ei pidä. Eipä hän kyllä pidä Adrianin huumoristakaan. Saatuaan haukut, Adrian ja Garlick lähtee käymään Jimmy Wahin kapakassa. Adrian näkee ikkunasta kauniin vietnamilaisen naisen Trinhin, jota hän lähtee seuraamaan ja päätyy opettamaan englantia vietnamilaisille. Harmi vain, että naisen veli Tuan sattuu olemaan samalla tunnilla ja ensin pitää tutustua häneen. Adrian vie hänet Jimmy Wahin kapakkaan, jossa kaikki ei ota häntä avosylin vastaan. Ylikersantti Dickerson ei riemastu kuullessaan kapakkatappelusta ja Luutnantti Hauk ei pidä Adrianin komiikasta. Samanaikaisesti hänen maineensa komedian mestarina vain kasvaa.

Englanninkielen tunnit edistyvät ja veli Tuan välittää tiedon treffeistä. Tosin hän ei tule maininneeksi, että esiliinaksi tulee mukaan puoli sukua, joka seuraa kaikkialle.

Oltuaan kokonaisen aamun puikoissa, on Adrianilla nälkä, mutta Luutnantti Hauk komentaa hänet laittamaan uutta nauhaa, jossa puhuu ex-varapresidentti Nixon. Valitettavasti Adrian tulee hieman fiksanneeksi sitä tavalla, jota Luutnantti Hauk ei sulata. Tämä valittaa Kenraali Taylorille, joka puolustaa Adriania.

Tuan näkee Adrianin Jimmy Wahin ravintolassa ja saa hänet sieltä pois juuri, ennen kuin räjähtää. Tapaus vaikuttaa Adrianiin, joka haluaisi kertoa tapauksesta radiossa, mutta sensuuri estää. Hän kertoo oman versionsa, mutta Ylikersantti Dickerson estää sen ja Adrian hyllytetään toistaiseksi. Luutnantti Hauk astuu hänen tilalleen yrittäen olla hauska.

Tuan vie Adrianin maalle, jossa hän tapaa Trinhin ja tämän sukulaisia ja saa rukkaset Trinhiltä. Samanaikaisesti radioasema saa uskomattoman määrän postia ja palautetta, jossa Hauk halutaan ulos ja Adrian tilalle. Kenraali Taylor antaa Luutnantti Haukille selkeän ohjeen: Adrian takaisin. Tämä vain ei halua takaisin. Garlick jäljittää hänet kaupungilta ja pitää palopuheen. Palatessa Garlick iskee suoraan vyön alle ja paljastaa hänet samaan suuntaan matkalla oleville sotilaille. Adrian pistää pienen esityksen pystyyn ja palaa tyytyväisenä mikrofonin taakse.

Ylikersantti Dickerson järjestää tahallaan Adrianin ja Garlickin paikkaan, joka ei ole turvallinen. Tuan huolestuu, kun Adriania ei kuulu ja lähtee etsimään tätä. Käy ilmi, että Tuan ei olekaan niin puhtoinen, kuin Adrian on luullut.

Voit valita puhuttuna kielet: Englanti, espanja.

Tekstitykset tulevat kielillä: suomi, ruotsi, tanska, norja, englanti, espanja, islanti, portugali, englanti heikkokuuloisille.

Kesto: 116 min, valmistusvuosi 1987.

Alkuperäinen nimi: Good Morning, Vietnam.

Kuvakoko: 1.85:1.

Valmistaja: Touchtone pictures.

Elokuvan arviointi: Elokuva on erittäin hyvä ja sen kanssa saa välillä nauraa oikein kunnolla.

Henkilöt

Adrian Cronauer Robin Williams
Edward Garlick Forest Whitaker
Tuan Tung Thanh Tran
Trinh Chintara Sukapatana
Lt. Steven Hauk Bruno Kirby
Marty Lee Dreiwitz Robert Wuhl
Sgt. Major Dickerson J.T. Walsh
Gen. Taylor Noble Willingham
Pvt. Abersold Richard Edson
Phil McPherson Juney Smith
Dan "The Man" Levitan Richard Portnow
Eddie Kirk Floyd Vivino
Jimmy Wah Cu Ba Nguyen
Censor #1 Dan R. Stanton
Censor #2 Don E. Stanton
MP #1 Danny Aiello III
MP #2 J.J.
Sgt. #1 at Jimmy Wah's James McIntire
Sgt. #2 at Jimmy Wah's Peter Mackenzie
Vietnamese students No Tran
Hoa Nguyen
Uikey Kuay
Suvit Abakaz
Panas Wiwatpanachat
Lerdcharn Namkiri
Hanh Hi Nguyen
Tuan Lai
Boonchai Jakraworawut
Joe B. Veokeki
Wichien Chaopramong
Kien Chufak
Prasert Tangpantarat
Chaplain Noel Ralph Tabakin



[Etusivu] [Linkit] [Kilpailu]

Päivitetty 7.9.2009 11:19:30
"Vaihdetaan viihteelle"
Copyright www.videoelokuva.fi 2024