Fame

Esiintyvien taiteilijoiden kouluun on kova tunku. Pääsykoepäivänä on kova ruuhka. Jokaisella oppilaalla on paniikki päällä. Toiset pääsevät kouluun ja toiset eivät.

200 aloituspaikkaa tavoitteli 10.000 hakijaa. Aloituksessa rehtorin puhe on karua kieltä. Aamupäivät ovat taideaineita ja iltapäivät muita kouluaineita ja ne on otettava tosissaan.

Ruokalassa porukka pistää bileet pystyyn ja Malik ja Denise siirtyvät muualle lounastelemaan tai opiskelemaan.

Victor näkee tytön tanssimassa yksinään ja käy tarjoamassa tälle omaa musiikkiaan.

Jenny ei saa laulussaan kerrottua fiilistään ja Marco joutuu näyttämään mallia.

Oppilaat saavat tehtäväkseen tarkkailla ihmisiä.

Musiikinopettaja Cranston tekee Deniselle ehdotuksen. Hän tarvitsee esittäjää esitykselleen. Vain isän lupa ei heltiä, sillä isän mielestä vain klassinen pianonsoitto on jotain, ei kapakkamusiikki.

Malik joutuu viimein kertomaan totuuden, että missä hän opiskelee.

Victor ei oikein pidä klassisesta musiikista.

Malik kertoo sisarensa kuolemasta, mutta ei pysty kertomaan tunteistaan.

Denise käy soittamassa ja laulamassa yksinään, eikä tiedä, että hänellä on kuulija, joka yrittää houkutella hänet Victorin levyn laulajaksi.

Juhlissa Victor pyytää tiskijukkaa soittamaan levyn, josta kaikki tuntuvat pitävän.

Jenny lähtee treffeille koulukaverinsa isän ravintolaan.

Neil on aloitteleva ohjaaja ja tapaa tuottajan, joka ei rahoitakaan lyhytelokuvaa, vaan pistää Neilin maksamaan.

Bileissä Jenny tapaa entisen koulukaverinsa Andyn, joka kertoo, että Jenny olisi sopiva pieneen osaan ja saa Jennyn numeron. Tosin sillä tapahtumalla on todistajansa.

Victor ystävineen käy levytysstudiossa ja kuulee levyn olevan kiinnostava.

Joy saa osan Seesamtiellä.

Opettajat vievät oppilaansa yksityiselle ja toinen opettaja Frank Rowans joutuu lavalle.

Levy-yhtiö kertoo hyvät ja huonot uutiset. Oikeastaan ainoa hyvä on laulaja Denise.

Neil käy viemässä shekin tuottajalle.

Jenny menee tapaamaan Andya, joka yrittää käyttää Jennyä hyväkseen.

Neil huomaa, että tuottaja on käyttänyt hänen ymmärtämättömyyttään hyväkseen ja vienyt rahat ja katosi.

Kevin kuulee, ettei ole tarpeeksi hyvä tullakseen balettitanssijaksi ja järkyttyy.

Denise kertoo Victorille, ettei halua pettää häntä ja Malikia ja tehdä levyä ilman heitä.

Alice pääsee tanssijaksi maailmankiertueelle.

Joy on saanut osan sarjasta, mutta huonojen arvosanojen takia saa potkut koulusta.

Koulun oppilaat tekevät ensi esiintymisen. Vain Denise tuntuu jännittävän vanhempiensa reaktiota. Isukki repii kalsarinsa, mutta äiti näyttää isukille kaapin paikan ja komentaa nurkkaan häpeämään ja antaa tyttärelleen siunauksensa.

Joy vie Kevinille valmistujaiskaavun ja kuulee tämän muuttavan Iowaan koulun jälkeen. Hän ryhtyy tanssinopettajaksi.

Päättäjäisten kunniaksi tarjolla on oppilaiden valmistama esitys.




Voit valita puhuttuna kielet: Englanti

Tekstitykset tulevat kielillä: Tanska, suomi, norja, ruotsi.

Kesto: 117 min, valmistusvuosi 2009.

Alkuperäinen nimi: Fame

Kuvakoko: 1.85:1.

Valmistaja: MGM.

Elokuvan arviointi: Mikäli on nähnyt aikoinaan kyseisen sarjan, niin tätä elokuvaa tulee katselleeksi aivan eri kantilta. Sitä vertaa koko ajan sarjaan ja odottaa sitä musiikkia, mitä silloin tuli ym. Sarjaan verrattuna elokuva on surkea, mutta sen katsoo kyllä, vaikkakin hieman tuskaillen.

Elokuvassa esiintyvien ja koulun opettajien ammattitaitoa epäilee siinä vaiheessa, kun lopussa neljän vuoden opiskelun jälkeen kaikki oppilaat esiintyvät ja mm. oppilaat laulavat. Jos ääni on hyvä, mutta hengittää rintakehällä, eikä pallealla, niin tuloksena on puuskuttavia lauluja, joita ei mielellään kuulisi laulajalta. Jopa tunnuskappale "Fame" särähtää ikävästi korvaan.

Jenny Garrison Kay Panabaker
Victor Tavares Walter Perez
Denise Dupree Naturi Naughton
Marco Asher Book
Alice Ellerton Kherington Payne
Malik Washburn Collins Pennie
Rosie Martinez Kristy Flores
Kevin Barrett Paul McGill
Ms. Kraft Bebe Neuwirth
Neil Baczynsky Paul Iacono
Mr James Dowd Charles S. Dutton
Mr. Martin Cranston Kelsey Rammer
Joy Anna-Maria Perez de Tagle
Ms. Fran Rowan Megan Mullally
Ms Angela Simms Debbie Allen
Andy Matthews Cody Longo
Denise'd Dad Julius Tennon
Denise's Mom April Grace
Malik's Mom Michael Hyatt
Alice's Mom Laura Johnson
Alice's Dad James Read
Eddie Ryan Surratt
Neil's Dad Howard Gutman
Music Executive Dale Godboldo
Dance teacher JT Horenstein
Mr. Granston's Assistant Stephanie Mace
Brooklyn Boy Patrick Censoplano
Hype Man Donte "Burger" Winston
Senior Rapper Marcus Hopson
Female Rapper Krystle "Aksent" Johnson
Female Singer Tynisha Keli
Karaoke Singer Kate Mulligan
Film Set PA Donnie Smith
Camera Shop Clerk Earl Carroll
Singing Homeless man Oren Waters
Koean Boy Tim Jo
Red Haired Boy Mikey Reid
Administrator Leslie Ishi
Ethnic Girl Gavin Turek
Gorgeous Blonde Senior Paulina Gretzky
YM. YM.






Päivitetty 5.4.2010 20:01:18
"Vaihdetaan viihteelle"
Copyright www.videoelokuva.fi 2024