007 ja kultainen ase

Yksinäisellä saarella asuu herra Francisco Scaramanga, jolla on kolmas nänni ja huvittelumuotonaan harjoitella ammuskelua. Hänen pieni palvelijansa Nick Nack järjestää hänelle silloin tällöin harjoituksia palkaten ammattitappajia, joiden tehtävänä on tappaa herra Scaramanga. Saarelle saapuu tappaja, joka luulee tehtävää liian helpoksi ja yllättyy saadessaan vastusta. Kuitenkin kaiken taustalla Nick Nack ohjailee huvia nähden kaiken, mitä talossa tapahtuu. Viimein Scaramanga saa käsiinsä kultaisen aseensa ja ampuu tappajan.

James Bond kutsutaan esimiehensä luokse, joka esittelee kultaisen luodin, jossa on hänen numeronsa 007. Esimies vapauttaa hänet tehtävistään siksi aikaa, kunnes asia on selvä. Bond matkustaa Beirutiin tapaamaan tanssijatarta, joka tiettävästi sai surmansa Scaramangan kultaisesta pistoolista. Vain luoti jäi löytymättä. Bondin onnistuu saamaan luoti itselleen, tosin hyvin vauhdikkaasti.

Q-osasto saa selville, että luodin on valmistanut Makaossa asuva Lazar. Bond lähtee tapaamaan häntä ja saa suostuteltua Lazarin kertomaan kultaisten luotien seuraavasta noudosta. Se tapahtuu eräällä Casinolla. Bond lähtee seuraamaan kaunista hakijaa, joka menee Hong Kongiin Peninsula Hotelliin. Bond käy tervehtimässä hakijana toiminutta neiti Andersia ja saa selville Scaramangan viihtyvän Bottoms Up yökerhossa. Bondin odotellessa Scaramangaa, saapuu sinne myös Nick Nack. Yökerhon ulkopuolella tapahtuu murha. Siviilipukuinen poliisi ottaa Bondin kiinni ja vie tätä poliisilaitokselle, joka on aivan eri suunnassa, kuin hänelle kerrotaan. Hänet viedään brittien salaiseen tukikohtaan, jossa hän esimiestensä lisäksi tutustuu hänet tuoneeseen luutnantti Hipiin. Murhattu mies oli aurinkoenergiamies Gibson, joka olisi luovuttanut Solexin eli Soleksiagitaattorin. Ainoa johtolanka on huippurikas Hai Fat, jonka luokse Bond lähtee käymään. Hai Fat on jo heittämässä hänet ulos, kunnes näkee Bondin rinnassa ylimääräisen "nännin". Bond saa vieläpä kutsun illalliselle.

Bond saapuu illalliselle, mutta sen sijaan hänelle tarjoillaan nyrkkimuhennosta. Hänet viedään karatekoululle, jossa hän saa ilmaisen karate-esityksen, johon hän pääsee ottamaan osaa. Valitettavasti hän ei aivan muista tatamin sääntöjä ja pistää hieman hyrskyn myrskyn. Koska isäntä ei muista vieraanvaraisuussääntöjä, päättää Bond lähteä. Vierailusta iloiset isännät eivät haluaisi päästää häntä pois ainakaan elävänä ja niinpä hän päättää poistua ikkunan kautta. Onneksi paikalle saapuu luutnantti Hip mukanaan sukulaistytöt. Bondin yllätykseksi tytöt ja Hip pistää hyrskyn myrskyn ja jättää isäntäväelle pari pikku muistoa mustien silmien ja mustelmien muodossa. Bond ystävineen aikoo poistua, mutta Bond itse missaa kyydin ja lainaa matkan varrella veneen. Valitettavasti veneen polttoainejärjestelmä ei suostu toimimaan ja niinpä Bond pyytää apua paikalliselta elinkeinonharjoittajalta, joka odottaa saavansa huippupalkkion, mutta Bond tarjoaakin hänelle kylmän kylvyn. Perässä saapuu veneellä joukko, joka haluaisi keskustella Bondin kanssa syvällisesti, mutta tämä ei halua.

Scaramanga keskustelee henkevästi työnantajansa Hai Fatin kanssa ja irtisanoo työsopimuksensa hyvin ikävällä tavalla. Sanottaisiinko jopa henkeäsalpaavalla tavalla, joka jättää Hai Fatiin ikävän jäljen.

Bondilla käy tuuri, kun hänen makuuhuoneeseensa tunkeutuu kaksi naista. Ensin Miss Goodnight tulee antamaan hyvänyönsuukkoa ja heti perään Scaramangan naisystävä neiti Anders saapuu tarjoten Bondille hyvää diiliä. Enää pitää vain saada asiat, eikun naiset tärkeysjärjestykseen.

Bond saapuu kickboxing-tapahtumaan tapaamaan neiti Andersia, joka on heittäytynyt ihan mykäksi. Tosin luonnollisesta syystä. Scaramanga poikkeaa Bondin luona, joka on löytänyt Soleksiagitaattorin ja saa sen herra Hipin haltuun ja hän antaa sen taas neiti Goodnightille. Tämä huomaa Nick Nackin ja lähtee seuraamaan häntä joutuen itse kiikkiin. Onneksi Bond sattuu havainnoimaan tämän ja lähtee vauhdikkaasti ja äänekkäästi perään. Scaramanga on pääsemässä karkuun, mutta Bond seuraa perässä, kunnes Scaramanga saa lentävän lähdön ja matkustaa omalle pikku saarelleen Kiinan puolelle.

Bond päättää piipahtaa kylään aivan epävirallisesti. Tosin Kiina ilmoittaa ihan epävirallisesti herra Scaramangalle vieraasta. Hän taas lähtee Bondia vastaan ja esittelee paikkoja, kuten aurinkoenergia-aseman, josta Bond löytää Soleksiagitaattorin. Scaramanga esittää Bondille kaksintaistelua. Nick Nack toimii tuomarina, mutta myös hieman avittaa Bondia ohjaten tämän oikeaan suuntaan. Bond katoaa Nick Nakilta ja ampuu Scaramangan. Nyt pitäisi vain saada Soleksiagitaattori mukaan ja päästä poistumaan mahdollisimman ehjänä.

Voit valita puhuttuna kielet: Englanti.

Tekstitykset tulevat kielillä: Englanti, hollanti, suomi.

Kesto: 2h, valmistusvuosi 1974.

Alkuperäinen nimi: The Man with the golden gun.

Kuvakoko: 16:9.

Valmistaja: Metro Goldwyn Mayer.

Elokuvan arviointi: Elokuva on taattua James Bond/Roger Moore-laatua ja sen katsoo mielellään ties kuinka monennetta kertaa ja varmaan sen voisi katsoa joskus toistekin uudelleen.

Henkilöt

007 James Bond Roger Moore
Scaramanga Christopher Lee
Goodnight Britt Ekland
Andrea Maud Adams
Nick Nack Herve Villechaize
J.W. Pepper clifton James
Hai Fat Richard Loo
Hip Soon-Taik Oh
Rodney Marc Lawrence
"M" Bernard Lee
Moneypenny Lois Maxwell
Lazar Marne Maitland
"Q" Desmond Llewelyn
Colthorpe James Cossins
Chula Chan Yiu Lam
Saida Carmen Saytoy
Frazier Gerald James
Naval Lieutenant Michael Osborne
Communications Officer Michael Fleming
Title Song by Lulu



Päivitetty 18.9.2009 23:17:06
"Vaihdetaan viihteelle"
Copyright www.videoelokuva.fi 2024