007 ja lupa tappaa

AWACS seuraa huumeparoni Franz Sanzhezin konetta ja havaitsee sen saapumisen Key Westiin. He ilmoittavat asiasta huumevirastolle Key Westiin. Felix Leiter on matkalla häihinsä mukanaan Best Maninsa James Bond ja Sharky, kunnes heidän matkansa keskeytetään brutaalilla tavalla. Felix ja James Bond lähtevät matkaan, jättäen Sharkyn pulaan eli selittämään morsiamelle häiden viivästyminen.

Sanchez on saanut selville, että hänen tyttöystävänsä pelehtii toisen miehen kanssa ja lähtee peräämään oikeutta.

Sharkylla on epäkiitollinen tehtävä pitää morsian ja häävieraat tyytyväisenä, kunnes sulhanen ja Bestman saapuvat.

Sitävastoin Sanchez on poistumassa maasta pika vauhtia. Felix ystävineen lähtee häntä vastaan hänen koneelleen. Pienen harhautuksen jälkeen Sanchez on pääsemässä pakoon, mutta James Bond päättää lähteä lentoon ja käy noukkimassa hänen koneensa mukaan. Sen jälkeen voikin hypätä avioliittoon.

Sanchez pistetään lukkojen taakse ja kertoo varsin yleisesti tarjoavansa 2 miljoonaa dollaria sille, joka auttaa hänet pakoon. Ed Killiferille asia ei oikein sovi ja meinaa polttaa päreensä.

Morsian on tyytyväinen ja pyytää Bondia noutamaan Felix työhuoneestaan, sillä hääkakku pitäisi leikata. James lähtee hakemaan Felixia, joka tallentaa tietokoneen muistiin viimeiset raportit. Ed Killifer käy onnittelemassa ja sulhanen menee leikkaamaan hääkakkua.

Sanchezia ollaan siirtämässä vankilaan, kun Ed Killifer mottaa kiväärinperällä kuljettajaa naamaan ja ajaa mereen, jossa sukeltajat jo odottavatkin.

Bond jättää hääparin keksimään ajanvietettä, kun häävuoteen luona on muutama mies keksimässä muuta tekemistä.

Sanchez luovuttaa Ed Killiferille 2 miljoonaa dollaria saatuaan tältä apua pakenemisessa ja syöttää Felixiä haille. Bond on poistumassa maasta, mutta kuullessaan jonkun huumekauppiaan kadonneen, lähtee Bond takaisin Felixin luokse tavaten Dellan kuolleena ja Felixin huonossa kunnossa ja hänet kuljetetaan sairaalaan.

Bond ja Sharky ovat sitä mieltä, että Felixin vammat eivät ole syntyneet moottorisahalla ja he lähtevät tutkimusretkelle paikalliseen yritykseen, joka kauppaa haita. Yrityksen omistajan herra Krestin selitykset eivät uppoa Bondiin ja niinpä hän päättää seuraavana yönä tehdä uuden vierailun. Hän löytää kasan toukkia ja niiden alta huumeita. Valitettavasti kyseinen katselmus keskeytetään yrityksen taholta varsin brutaalisti ja Bond haluaa näyttää, kuinka terveellisiä toukat ovat. Niinpä hän sulkee vartijan altaaseen ja ryhtyy väistelemään luoteja toisen vartijan taholta. Bond päättää sähköistää ilmapiiriä ja päästää ilmat pihalle. Bond on juuri aikeissa hengähtää, kun myös Ed Killifer keskeyttää Bondin ja avaa hailuukun, jossa Felix kävi uimassa. Valitettavasti Sharky saapyy pahimmoilleen ja Killifer horjahtaa Bondin avustuksella altaaseen mukanaan iso kasa rahaa.

Bond on Sharkyn kanssa lähdössä Wavekrestin tutkimusalukselle, kun hänet ohjataan Hemingway Houseen tapaamaan M:ää, jolta ei pahemmin sympatiaa heru. Niinpä Bond jää yksin.

Wavekrestillä Lupe lueskelee tylsistyneenä, kun Krest itse saapuu kukkoilemaan. Tosin kapteeni saapuu keskeyttämään hänet. Krest on tunnistavinaan paholaisrauskun, tosin kyseessä on valeasuinen Bond, joka saapuu laivalle kyläilemään. Koska isäntäväki ei tunnu vieraanvaraiselta, menee Bond käymään Milton Krestin hytissä, jonne Lupe on majoittunut. Ikkunasta Bond näkee tapetun Sharkyn ja kostaa, jonka jälkeen hän pulahtaa uimaan. Hän huomaa, että jotain kivaa kuljetellaan edestakaisin. Hän päättää poistaa ostokset ja sen lälkeen hän poistaa huumeet tuoneesta lentokoneesta matkustajan ja pilotin. Tämän jälkeen hän ottaa itselleen koneen sekä lievän kasan rahaa.

Bond päättää vierailla Felixin työhuoneella ja ottaa muistoksi Delian kuvan takana olevan CD:n. Siitä selviää CIA:n käyttämä lentäjä Pam Bouvier ja Bond saa selville seuraavan tapaamispaikan ja ajan. Hän päättää piipahtaa tervehtimässä Bouvieria eräässä ravintolassa, jonne on saapunut muutakin väkeä, kuten Sanchezin juoksupoika Dario, joka heittäytyy hävyttömäksi ja rupee tappelemaan. Bond ei tykkää ajatuksesta ja päättää poistua Pamin kanssa säädetyssä järjestyksessä. Veneessä Bond ja Pam ryhtyvät riitelemään kuin paremmatkin rakastavaiset. Bond tarvitsee kuitenkin apua ja pyytää Pamia auttamaan hänet Isthmus Cityyn.

Lontoossa Miss Moneypenny on huolissaan Bondista ja M läksyttää häntä käskien töihin.

Bouvier ja James Bond saapuvat hotelliin ja ensimmäiseksi James tilaa laatikollisen Bollinger RD shampanjaa ja tuoreita kukkia. Pam saa palkkansa, mutta ei haluaisi poistua ja Bond haluaa hänen edes näyttävän sihteeriltä ja pistää hänet ostoksille. Itse hän lähtee tekemään pankkiin pientä talletusta. Vain semmoinen 4,9 miljoonaa dollaria. Myös pieni luotto Casinolla olisi tarpeen. Vain semmoinen 2 miljoonaa ja tottahan tuollainen pikkusumma järjestyy, kun on takuitakin.

Sanchezilla on oivallinen keino saada huumetilauksia. Televisiossa Professori Joe Butcher esittää olevansa hyväntekeväisyyslaitoksen johtaja ja kaipaavansa lahjoituksia. Hinnat ja tilaukset kulkevat salaviesteinä televisiossa. Truman-Lodge välittää viestit eteenpäin. Bond saapuu pelikasinolle ja pistää kunnon pelit pystyyn. Hän saa Sanchezin huomion ja hän pelaa kovin panoksin. Pian pöytä saa uuden pankkiirin. Kauniin neiti Lupen. Tämä yrittää varoittaa Bondia, joka haluaa käydä moikkaamassa Sanchezia ja tarjoamassa palvelujaan. Samalla hän tulee tarkistaneeksi paikat ja ikkunat ihan kaiken varalta.

Hotellissa häntä odottaa yllätys, kun reception ilmoittaa hänen enonsa saapuneen ja majoittuneen sviittiin. Yllätys osoittautuu vaihtelevan iloiseksi, kun enoksi osoittautuu herra Q. Moneypenny on ollut huolissaan ja Q on lähtenyt lomailemaan ja lahjoittaa Bondille lievän kasan kivoja leluja, joita arvelee Bondin tarvitsevan.

Sanchezilla on meneillään kokous, jossa itä ja länsi kohtaa. Länsi myy ja Itä ostaa huumeet.

Bond haluaa päästä eroon Q:sta ja Pamista voidakseen toimia yksin. Hän piipahtaa Sanchezin toimiston ulkopuolella ja poistuu Q:n kanssa ja antaa tälle potkut. Sanchez ja hänen vieraansa virkistäytyvät samoihin aikoihin, kun Bond järjestää yllätystä. Se meinaa mennä pieleen nähdessään Bouvierin turvallisuuspäällikkö Hellerin luona. Bond räjäyttää kauko-ohjauksella ikkunat hajalle, kun pari Ninjaa tulee mukaan peliin. He vievät Bondin mukanaan. Perillä herra Kwang kertoo olevansa huumepoliisista, joka on juuri pääsemässä Sanchezin laitokseen ja nyt Bond on tullut sotkemaan. Onneksi armeija on päässyt ulkopuolelle ja tulittaa rakennusta juuri, kun Bondiin aiotaan ruiskuttaa jotain nukutusainetta. Bond herää Sanchezin vieraana ja kääntää tilanteen edukseen. Hän on jäävinään vieraaksi, mutta päättää poiketa kaupungilla Lupen avustuksella ilman, että isäntä saa siitä tietää. Hän poikkeaa hotellinsa kautta ja käy nostamassa rahansa pankkitililtään.

Pam naamioituu luotsiksi ja pääsee Wavekrestille aiheuttaen pienen kaaoksen ja käväisee avaamassa Bondille oven. Yhdessä he tyhjentävät rahasäkin sukeltajien painekammioon. Samoihin aikoihin Sanchez saapuu laivalle ja pistää miehensä etsimään ylimääräistä rahaa. Krest yrittää selittää parhaansa mukaan, että minne on kadonnut ylimääräinen rahalasti. Sanchezin miehet löytävät painekammiosta rahaa ja käyvät kertomassa pomolle. Hän tulee Krestin kanssa katsomaan rahoja ja potkaisee Krestin painekammioon pistäen pikkasen painetta peliin. Äkkiä hän katkaisee paineletkun ja yhteistyön Krestin kanssa.

Bond palaa Sanchezin luokse juuri parahiksi, kun tämä palaa retkeltään. Ensin Sanchez käy kiittämässä vinkistä ja heti perään Lupe käy antamassa hyvänyönsuukon. Aamulla Lupe pelkää Bondin puolesta ja kaipaa Pamin sekä Q:n apua. Sanchez saa pari ohjusta ja samanaikaisesti laboratoriona toimivaan meditointikeskukseen saapuu vieraita Bond joukossaan. Valitettavasti Dario tunnistaa Bondin. Samalla Pam saapuu keskukseen, kun Bond pillastuu ja pistää hyrskyn myrskyn.

Voit valita puhuttuna kielet: Englanti.

Tekstitykset tulevat kielillä: Englanti, Englanti kuulovammaisille, hollanti, ruotsi, suomi, norja, tanska, Arabia? heprea?.

Kesto: 2h 8 min, valmistusvuosi 1989.

Alkuperäinen nimi: License to kill.

Kuvakoko: 16:9.

Valmistaja: Metro Goldwyn Mayer.

Elokuvan arviointi: Elokuva on taattua James Bond-laatua ja sen katsoo mielellään ties kuinka monennetta kertaa ja varmaan sen voisi katsoa joskus toistekin uudelleen.

Henkilöt

007 James Bond Timothy Dalton
Pam Bouvier Carey Lowell
Franz Sanchez Robert Davi
Lupe Lamora Talisa Soto
Milton Krest Anthony Zerbe
Sharkey Frank McRae
Ed Killifer Everett McGill
Professor Joe Butcher Wayne Newton
Dario Benicio Del Toro
Truman-Lodge Anthony Starke
President Hector Lopez Pedro Armendariz
"Q" (Boothroyd) Desmond Llewelyn
Felix Leiter David Hedison
Delia Churchill Priscilla Barness
"M" Robert Brown
Miss Moneypenny Caroline Bliss
Heller Don Stroud
Hawkins Grand L. Bush
Kwang Cary-Hiroyuki Tagawa
Perez Alajandro Bracho
Braun Guy De Saint Cyr
Mullens Rafer Johnson
Loti Diana Lee-Hsu
Fallon Christopher Neame
Stripper Jeannine Bisignano
Montelongo Claudio Brook
Consuelo Cynthia Fallon
Rasmussen Enrique Novi
Oriental Osawi Kawawo
Doctor George Belanger
Wavekrest Captain Roger Cudney
Chief Chemist Honorato Magaloni
Pit Boss Jorge Russek
Bellboy Sergio Corona
Ninja Stuart Kwan
Tanker Driver Jose Abdala
Ticket Agent Teresa Blake
Delia's Uncle Samuel Benjamin Lancaster
Casino Manager Juan Peleaz
Coast Guard Radio Operator Mark Kelty
Hotel Assistant Manager Umberto Elizondo
Sanchez's Driver Fidel Carriga
Barrelhead Waitress Edna Bolkan
Clive Eddie Enderfield
Warehouse Guards Jeff Moldovan
Carl Ciarfalio
James Bond Theme music 'Licence to kill' Performed by Gladys Knight



Päivitetty 9.10.2009 13:01:09
"Vaihdetaan viihteelle"
Copyright www.videoelokuva.fi 2019