Älä kieltäydy kahdesti

James Bondin tehtävänä on pelastaa kaunis neitokainen, joka on panttivankina. Valitettavasti neitokainen on aivopesty ja pistää Bondin matalaksi. Pomo katsoo videolta harjoitusta, jossa Bond "kuolee". Pomo ei tykkää hyvää ja lähettää Bondin Schrublandsiin, jossa hänelle syötetään kasviksia ym.

Saapuminen hoitolaan on kuin painajaista. Suolihuuhtelua ja persiljateetä.

Kaunis nainen menee pankkiin tallelokerolleen, joka avaa salaisen käytävän. Se johtaa suureen saliin, jossa Spectren rikolliset punovat juoniaan. Heidän suunnitelmanaan on käyttää Yhdysvaltain ilmavoimien upseria Jack Petachia ja varastaa kaksi ohjusta. Jack Petachille on tehty kirurginen leikkaus, jolla hänen silmänsä muistuttaa Yhdysvaltain presidentin silmää. Numero 12 on valittu toimimaan Jack Petachin hoitajana, kun hänet viedään parantolaan.

Bond törmää Schrublandsissa 12:aan eli Fatimaan ja Petachiin ja pääsee fysioterapeutin "hellään" hoitoon. Hoidon jälkeen Bond tutustuu laukkuunsa, kun hänet keskeytetään brutaalisti fysioterapeutti Fearingin toimesta. Hän tuo Bondille linssikeittoa ym. Tosin Bond esittelee laukustaan, Beluga-kaviaaria, viiriäisen munia, vodkaa ja hanhenmaksapasteijaa. Sillä välin Petachi polttaa salaa ja jää kiinni, sillä hoitaja haistaa sen. Hoitaja kieltää tupakan, sillä tupakansavu ei tee silmälle hyvää. Niinpä hoitaja "kouluttaa" Petachia uudelleen tosin sen verran äänekkäästi, ettei se jää Bondilta huomaamatta, kuten ei myöskään näkemättä. Bond lähtee tutustumaan tapaukseen ja näkee Petachin ja tämän harjoittelun, kuten myös heroiinipiikin, jonka Petachi saa hyvän harjoittelun jälkeen. Valitettavasti Bond saa aikaan kaaoksen ja hänet nähdään.

Aamulla Bond törmää Fearingiin ja lääkäriinsä, joka huolestuu Bondin valvomisesta. Mutta ei hätää. Peräruiske auttaa ja Bond riemuitsee. Hän menee Petachin huoneeseen, joka onkin tyhjä, lukuunottamatta tulitikkuja, jotka Petachi oli jättänyt sinne.

Bond joutuu kuntosalissa hyökkäyksen kohteeksi ja joutuu tappelemaan oikein urakalla kenenkään muun huomaamatta. Viimein Bond onnistuu järjestämään hyökkääjälle kusiset paikat. Sananmukaisesti.

M ei oikein tykkää hyvää, kun kuulee tapauksesta.

Swadleyn taktisessa osastossa valmistaudutaan lähettämään ohjukset ennalta määrättyyn maaliin. Petachi valmistautuu omaan "tehtäväänsä" ja käy ohjelmoimassa ohjukset uudelleen ja tuloksena on tyhjien taistelukärkien sijasta pari lämpöydinpommia. "Homman" jälkeen Petachi poistuu ja ohjukset lähtevät matkaan. Ajaessaan pois, hänen hoitajansa Fatima ajaa vierelle ja heittää ikkunasta Petachille yhden käärmeen, jonka pelästyttämänä Petachi ajaa kolarin. Hoitaja käy vielä varmistamassa asian. Samalla ohjukset lentävät kauas merelle. Sukeltajat käyvät poimimassa ohjukset ja Spectren pomo lähettää kiristysviestin. Hän kiristää maailmalta pikkasen rahaa tai hän laukaisee ohjukset.

Bond tutustuu Maximillian Largon tiedostoihin, kun Moneypenny saapuu hätyyttelemään häntä M:n toimistoon.

Bond saapuu esimiehensä puheille ja esittää arvelunsa valesilmän käyttämisestä, mutta esimies ei ole leikkituulella.

Largo saapuu laivalleen ja seuraa Petachin siskon eli rakastajattarensa tanssiharjoituksia läpinäkyvän peilin kautta. Hän menee tämän luokse ja antaa tälle lahjaksi korun, jonka nimi on "Allahin kyyneleet".

Q antaa Bondille läksiäislahjaksi uuden kellon ja Bond lähtee Bamahalle. Rannalla häneen törmää Herran Beanmainen söheltäjä Nigel Small-Fawcett Britannian suurlähetystöstä. Nigel ryhtyy selvittämään Largon aluksen liikkeitä. Satamassa Bondiin törmää myös "Petachin hoitaja" Fatima Blush, joka tunnistaa Bondin. Fatima ryhtyy auttamaan Bondia ja vie hänet veneilemään ja sukeltelemaan. Fatima kiinnittää lähettimen Bondin paineilmapulloon ja hait hyökkäävät hänen kimppuun. Bond pääsee pakoon ja löytää kauniin kalastajan. Fatima käy viemässä pommin Bondin huoneeseen. Bondilla on juuri läheinen keskustelu kauniin kalastajan kanssa kun Nigel Small-Fawcett soittaa. Samassa räjähtää pommi Bondin huoneessa. Onneksi Bond sattui olemaan kalastajan huoneessa.

Bond lentää Nizzaan, jossa Felix Leiter jo odottaakin häntä. Samaten eräs moottoripyörä, jonka Q on lähettänyt. Bond näkee Largon laivan kannella Domino Petachin, lentäjä Petachin siskon ja ryhtyy seuraamaan tätä. Bond lähtee kylpylään asiakkaaksi tekeytyen hierojaksi. Bond lähtee illalla kuokkavieraaksi Largon hyväntekeväisyysjuhlaan ja joutuu pelaamaan Largon kanssa erikoista hologrammipeliä. Bond voittaa viimeisen pelin ja tanssii Dominon kanssa kertoen tämän veljen kuolemasta. Huvilalla hän huomaa ikkunoiden olevan auki ja jonkun käyneen. Bond löytää Nicolen kuolleena ja havaitsee jonkun poistuvan nopeasti. Hän lähtee moottoripyörällä perään ja on joutumassa satimeen, mutta pääsee karkuun joutuen vanhaan halliin jääden kiinni. Tosin hän onnistuu kynäilemään itsensä pälkähästä. Onneksi Felix sattuu paikalle ja he ajelevat kaikessa rauhassa pois poliisien saapuessa.

Bond lähtee Felixin kanssa käymään Largon laivalla. Felix jää ulkopuolelle Bondin päästessä sisään ja jäädessä kiinni. Tosin Bond pääsee liikkumaan varsin vapaasti. Tosin vähän ajan päästä hän onnistuu aiheuttamaan säpinää ja saa Dominon lähettämään hätäviestin englantiin. Largo vie kummatkin saarelleen. Bondin ja Dominon onnistuu paeta englannin laivaston saapuessa auttamaan. CIA löytää toisen pommin ja tekee sen vaarattomaksi ja Bond lähtee hakemaan toista pommia "Allahin kyyneleistä".

Voit valita puhuttuna kielet: English, Francais, Italiano, Castellano.

Tekstitykset tulevat kielillä: English hard or hearing, Deutsch, Deutch für gehörgeshädigte, Francais, Italiano, Castellano, Nederlands, Svenska, Suomi, norge, dansk.

Kesto: 2h, 8 min valmistusvuosi 1983.

Alkuperäinen nimi: Never say never again.

Kuvakoko: 16:9.

Valmistaja: Metro Goldwyn Mayer.

Elokuvan arviointi: Elokuva on ihan hyvä, vaikkakaan ei ole niin huippu, kuin myöhemmät elokuvat, mutta varmaan sen voisi katsoa joskus toistekin uudelleen.

Henkilöt

007 James Bond Sean Connery
Largo Klaus Maria Brandauer
Blofeld Max Von Sydow
Fatima Barbara Carrera
Domino Kim Basinger
Leiter Bernie Casey
"Q" Algy Alec McCowen
M Edward Fox
Miss Moneypenny Pamela Salem
Small-Fawcett Rowan Atkinson
Lady in Bahamas Valerie Leon
Kovacs Milow Kirek
Lippe Pat Roach
Lord Ambrose Anthony Sharp
Patricia Prunella Gee
Jack Petachi Gavan O'Herlihy
Elliott Ronald Pickup
Italian Ministers Robert Rietty
Guido Adorni
Number 5 Christopher Reich
Captain Pederson Billy J. Mitchell
General Miller Manning Redwood
Kurt Anthony Van Laast
Nicole Saskia Cohen Tanugi
French Minister Sylvia Marriott
Bouncer at Casino Dan Meaden
Doctor at Schrublands Michael Medwin
Nurse at Schrublands Lucy Hornak
Porter at Schrublands Derek Deadman
Cook at Schrublands Joanna Dickens
Auctioneer Tony Alleff
Ship's Steward Paul Tucker
Masseuse Brenda Kempner
Receptionist at Health Spa Jill Meager
Communications Officer John Stephen Hill
Girl Hostage Wendy Leech
Ship's Captain Roy Bowe
'Never say never again' performed by



Päivitetty 27.11.2009 22:51:04
"Vaihdetaan viihteelle"
Copyright www.videoelokuva.fi 2024