Pankkikeikka

Elokuva perustuu tositarinaan.

Karibia vuonna 1970. Eräässä hotellihuoneessa kaunis nainen pitää "hauskaa" kahden miehen kanssa. Ikkunan taakse ilmestyy musta mies, joka ottaa kuvia "hauskanpidosta".

Itä-Lontoo 1971. Terryllä on ongelmia. Hän on velkaa eräälle gansterille ison summan rahaa, joka on kiinni autoissa, joita hän myy. Illalla on hänen luottomiehensä Eddien häät, mutta sitä ennen pitää tavata eräs nainen. Martine Love kaipaa apua.

Kolme viikkoa aiemmin Tim menee MI5 vai oliko se nyt MI6:een. Michael Abdul Malik eli Michael X elää kaksoiselämää. Hän on musta radikaali ja huumeita välittävä maanomistaja. Jollain ihmeenkaupalla hän selviää oikeudessa joka kerta, kun häntä vastaan nostetaan syyte. Hänellä on hallussaan valokuvia kuningashuoneen jäsenen "hauskanpidosta" ja hän uhkaa julkaista kuvat, mikäli hän joutuu vankilaan. MI5 on saanut selville, että hänellä on tallelokero Lloyds Bankissa ja kuvien oletetaan olevan siellä sekä myöskin negatiivit. Timin tehtävänä on saada kuvat haltuun ilman, että asiasta nousee kohua.

Sattumalta Martine Love saapuu Marokosta tuliaisinaan huumeita. Niinpä hän kilauttaa kaverilleen Timille.

Kun Martine ja Terry tapaavat, kertoo Martine keikasta. Pitäisi vain puhdistaa yksi pankki. Tyhjentää yöllä iso kasa tallelokeroita. Homman varsinaisen päämäärän hän jättää kertomatta. Terry lähtee Eddien polttareihin, mutta palaa sen verran takaisin, että näkee Timin ja Martinen keskustelemassa keskenään.

Gale tapaa eräillä kutsuilla kirjan kirjoittaneen Hakimin ja yhdessä he he päätyvät pitämään hieman "hauskaa".

Terry alkaa lämmetä ajatukselle keikata pankki. Hän puhuu kavereita ympäri Eddien polttareissa. Ravintolaan saapuu korruptoitunut poliisi Gerry, joka käy kaverinsa kanssa Ravintolan omistajan Lew Vogelin luona hakemassa lahjuksia. Valitettavasti herra Vogel tulee kirjanneeksi kaiken tilikirjaan. Kuinka paljon ja kenelle. Hän tulee soittaneeksi Sonia Bernille, bordellin omistajalle. Hänellä pyyhkii hyvin. Hyvin monet ylähuoneen jäsenet ja monet muutkin tärkeät miehet käyvät asioimassa hänen tyttöjensä kanssa. Samalla kun Lordit pitävät hauskaa, ikuistetaan heidät hauskanpitonsa peilien takaa oikein kameralla.

Terry ja Martine käyvät pankissa tutkimassa paikkoja samalla, kun Kev ja Dave ottavat ulkona kuvia. Myös herra Vogel asioi pankissa ja tapaa Kevin ja Daven ulkona. Martine on löytänyt pankin nurkalta sopivan liikehuoneiston, jota kautta keikka voidaan tehdä. Terry tekee valmisteluja, mutta niin tekee myös Michael X. Hän luovuttaa bisneksensa Vogelille siksi aikaa, kun on matkoilla.

Keikka voi alkaa, mutta kun kaikenmaailman poliisit käyvät häiritsemässä hyviä bisneksiä. Tarvitaan joku lähikatolle varoittamaan radiopuhelimella, mikäli joku tulee taas häiritsemään. Terry tekee havaintoja, kuten sellaisia, että Martine tapaa baarissa ihmisiä.

Valitettavasti amatöörit keikkailijat eivät tunnu keksivän, että radioliikenteellä voi olla ylimääräisiä kuuntelijoita. Varsinkin kun MI5:kin tarkkailee heitä. Ylimääräinen kuulija pitää asianaan ilmoitella poliisille, kuinka jossain tehdään keikkaa. Poliisit keksivät tutkia keikkatarjontaa hieman lähemmin. Martine on hyvin kiinnostunut vain yhdestä tietystä lokerosta muiden tyhjentäessä summa mutikassa muita. Terryä epäilyttää lokerosta löytyy kivoja kuvia prinsessa Margaretista ja siitä, kuinka hän osaa pitää "hauskaa".

Poliisit keksivät järjestää rosvoille syötin, jolla he paljastavat radiossa sijaintinsa. Tarvitaan vain jotain, josta radionhaltijan pitää raportoida pankkiin. Samaan aikaan poliisit muutenkin kiertävät pankkeja ja poliiseilta jää paikka epäselväksi. Eddiellä sattuu kömmähdys ja tilanneraportit katoavat. Terry tekee harhautuksen ja porukka pääsee jakamaan saalista. Timillä on hankalat paikat, kun saalis ja saalistajat ovat kateissa. Saalistajat ryhtyvät keskustelemaan saaliista, sillä se on hämmentänyt kaikkia.

Lokeroilla on harvinaisen monta asiakasta ja harvinaisen monta ikävää sisältöä on kateissa. Michael X saa ikävän puhelun Lontoosta. Saman aikaisesti Terry ryhtyy tekemään kauppaa. Kaupantekijöiksi ryhtyy moni muukin ja nyt pitää vain sopia ehdot sopiviksi. Valitettavasti kaikki ei tunnu menevän ihan niin kuin pitää, mutta toivottavasti joku saattaa vielä hyötyä jotain jostain. Mukaan soppaan tarvitaan Lordi Mountbatten.

Voit valita puhuttuna kielet: Englanti.

Tekstitykset tulevat kielillä: Tanska, Norja, Ruotsi, Suomi.

Kesto: 1h 47 min, valmistusvuosi 2008.

Alkuperäinen nimi: The Bank Job.

Kuvakoko: 16:9. Trilleri

Valmistaja: Mosaic Media Group.

Elokuvan arviointi: Elokuva on erittäin hyvä. Jännitys säilyy loppumetreille ja se oli pakko katsoa seuraavana päivänä uudelleen.

Henkilöt

Terry Leather Jason Statham
Martine Love Saffron Burrows
Kevin Swain Stephen Campbell Moore
Dave Shilling Daniel Mays
Guy Singer James Faulkner
Bambas Aki David
Eddie Burton Michael Jibson
Ingrid Burton Georgia Taylor
Tim Everett Richard Lintern
Miles Urquart Peter Bowles
Philip Lisle Alistair Petrie
Gale Benson Hattie Moraham
Snow Julian Lewis Jones
Quinn Andrew Brooke
Lord Drysdale Rupert Fraser
Mountbatten Christopher Owen
Wendy Leather Keeley Hawes
Catherine Leather Taelor Samways
Julie Leather Kasey Baterip
Gerald Pyke Don Gallagher
Nick Barton Craig Fairbrass
Roy Given Gerard Horan
Alfie Hook Robert Whitelock
Lew Vogel David Suchet
Michael X Peter de Jersey
Stanley "The Knife" Abbott Johann Myers
Hakim Jamal Colin Salmon
Sonia Bern Sharon Maughan
Vogel's Driver Ray Nicholas
Pinky Les Kenny - Green
Perky Jamie Kenna



Päivitetty 15.8.2009 14:26:20
"Vaihdetaan viihteelle"
Copyright www.videoelokuva.fi 2024