Ryhmä Pullman Jakso 4

Kun kissa on poissa, niin hiiret hyppii pöydällä. Niin nytkin. Sandra on matkoilla ja tulossa parhaillaan, kun muut ryhmäläiset viettävät kissanpäiviä. Alkaa hillitön siivoaminen.

17-vuotias Ken Rodger on hirttänyt itsensä 1982, koska poliisi epäili hänen tappaneen 10 vuotiaan Jimmy Spencerin. Sandran mielestä jutussa ei ole tutkittavaa, mutta lähtee kuitenkin tapaamaan Kenin isää Derek Rodgeria. Ken oli pidätetty aikaisemmin vilauttelusta, kun hän oli ollut pissalla metsän laidassa. Hänen uransa golfammattilaisena olisi ollut vailla vertaa, sillä 14-vuotiaasta hän ei tarvinnut tasoitusta.

Ryhmä saa jopa päälliköltä luvan ryhtyä tutkimaan tapausta, mutta erityisen hienotunteisesti. Sandra lähtee Jackin kanssa golfklubille ja jää jälkeen Jackista. Niinpä mitään ajattelematta hän paukasee suoraa sisään vain miespuolisille jäsenille tarkoitettuun tilaan, aiheuttaen sydämentykytyksiä kaikille miespuolisille jäsenille, eikä vain hyvässä mielessä. Klubin johtaja Stewart Pimley saapuu ja vie heidät toisaalle. Juttua tutki aikoinaan Diane Loveless, jota Gerry lähtee tapaamaan ja saa lisätietoa.

Jack lähtee klubille uudelleen ja tällä kertaa klubin jäsenet saavat sydämen tykytyksiä mustasta poliisista Clarkista. Tutkimuksissa käy ilmi, että Jimmy Spencerin vaatteista löytyneistä ei löydy samaa DNA:ta, kuin Kenny Rodgerin hiuskiehkurassa, joten hän on syytön.

Diane Loveless tulee tervehtimään ryhmää ja tuo alkuperäiset muistiinpanonsa. Sandra ja Jack lähtevät klubille uudelleen ja tiedustelevat poissulkevia DNA-näytteitä. Yhtenä näytteenantajana on Dave Pimley. Falklandin sotasankarin poika. Toinen näytteen antaja on Donaldson. Hänen huolensa on, ettei näytettä käytetä mihinkään muuhun tutkimukseen. Dave Pimleyn äiti pimahtaa kuullessaan pojan DNA-näytteestä.

Brianin vaimo Esther on kutsunut koko ryhmän heille syömään. Siellä Jack kertoo sotasankari Pimleystä ja Falklandin sodasta. Myöskin ansioristeistä, joita hän sai.

Gerryn saapuessa kotiinsa, saa hän vieraan Cassin. Hän kertoo tutkineensa DNA-näytteet. Kaikki olivat puhtaita Spencerin tapaukseen nähden, mutta yksi oli aikaisemmin raiskannut naisen, mutta lain mukaan näytettä ei voinut käyttää siihen tutkimukseen. Niinpä pitää järjestää uusi näyte. Gerry juottaa Donaldsonin lievään känniin ja tämä lähtee ajamaan autolla. Valitettavasti nurkan takana on sopivasti poliisi, joka ottaa Gordonin "kiinni".

Päällikkö Bevan saa tietää asiasta ja käy haukkumassa ryhmän ja varsinkin Gerryn. Donaldson on pidätetty vanhasta raiskauksesta. Clark huomaa, että kahdella näytteen antajalla on sama DNA, vaikka ei pitäisi olla. Davidin isä ei ollutkaan kuuluisa sotasankari, vaan Gordon. Davidin veljeltä Stewartilta pyydetään näytettä, mutta tämä ei suostu. Ryhmä joutuu paljastamaan, ettei heillä ole sama isä.

Voit valita puhuttuna kielet: Englanti,

Tekstitykset tulevat kielillä: Ruotsi, norja, tanska, suomi,

Kesto: Koko levy 6 h 36 min, valmistusvuosi 2003.

Alkuperäinen nimi: New Tricks series 1

Kuvakoko: 16:9.

Valmistaja: BBC Worldwide.

Elokuvan arviointi: Sarja saattaa tuntua sekavalta, mutta silti se on erityisen kutkuttava ja hyvä.

Sandra Pullman Amanda Redman
Jack Halford James Bolam
Brian Lane Alun Armstrong
Gerry Standing Dennis Waterman
PC Clark Chiké Okonkwo
Donald Bevan Tim Woodward
Alice Pimley Isla Blair
Fred Donaldson Stephen Moore
Ian Gordon David Savile
Derek Rodger Frank Mills
Stewart Pimley Dave Pimley
Alec Spencer Andrew Hilton
Therapist Diane Kent
Det. Insp. John Cassidy Glyn Grimstead






Päivitetty 12.7.2009 22:32:42
"Vaihdetaan viihteelle"
Copyright www.videoelokuva.fi 2024